Rohkea päätös
Palataanpa ajassa kolme ja puoli vuotta taaksepäin. Eletään
kevättä 2019 ja olen tehnyt hurjan ison päätöksen: muutamme vappuna
9-vuotiaiden kaksosteni kanssa Helsingistä lapsuudenmaisemiini Kiteelle. Näin
voimme olla lähellä iäkkäitä ja sairastavia vanhempiani. Taakse jää yli 20
vuotta elämää pääkaupunkiseudulla, työpaikka, joka on minulle kuin toinen koti
ja valtava määrä rakkaita ystäviä - kokonainen elämä.
Helsingissä minulla oli ollut mielekäs työ johdon
assistenttina ammattikorkeakoulussa yli 15 vuotta. Olen koulutukseltani
kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja. Opetustyötä olin tehnyt vuosituhannen
vaihteessa kolmisen vuotta, mutta se ei tuntunut omalta jutulta. Sitten onni
potkaisi ja aloitin lokakuussa 2003 urani ammattikorkeakoulun hallinnollisissa
tehtävissä ja loppu on historiaa. Joskus on kuitenkin päästettävä irti tutusta,
turvallisesta ja tärkeästä, kun toisessa vaakakupissa ovat rakkaat, apua
tarvitsevat vanhemmat.
Työstä toiseen
Kiteelle muutto oli - näin jälkeenpäin ajateltuna - hyppy
syvään päähän ja jääkylmään veteen. Niin moni asia kerralla muuttui. Asuimme
Kiteellä ensimmäiset viisi kuukautta vanhempieni luona, koska olin työtön ja
irtisanoutumisestani seurannut karenssi veti talouden tiukalle. Äitini
muistisairaus oli jo edennyt pitkälle ja yhteiselo oli haastavaa. Aloitin
työnhaun lähettämällä ansioluetteloni paikallisiin oppilaitoksiin tavoitteena
saada ”jotakin työtä”. Elokuussa tärppäsi ja löysin itseni syyskuussa
opettamassa maahanmuuttajien alkeisryhmää Kiteen Evankelisella Kansanopistolla.
Opettajavuosistani oli jo kulunut 20 vuotta eikä minulla ole S2-opettajan
koulutusta, joten vuosi oli todella työläs tosin myös antoisa ja avartava. Lokakuussa
saimme oman kodin. Muuttorumba ei helpottanut jo muutenkin kiireistä, uutta
arkea.
Olin Helsingissä asuessani pohtinut sitä, kuinka vaativaa
luokanopettajan työ nykypäivänä on. Mielestäni jokaisessa alakoululuokassa
pitäisi olla ohjaaja opettajan työparina. Kaksosteni kautta olin sivusta
seurannut koulunkäynninohjaajien toimimista iltapäiväkerho-ohjaajina ja viehätyin
työstä. Kun pestini maahanmuuttajien opettajana päättyi, pääsin
koulunkäynninohjaajaksi Rääkkylän koululle. Työ oli sopivaa vastapainoa
edellisen vuoden hurjan intensiiviselle opetustyölle. Koin olevani todella
tärkeä aikuinen luokan arjessa ja tykkäsin iltapäiväkerhotoiminnan
vetämisestäkin. Lapset olivat ihania. Pitkät työmatkat ja matala palkkaus kuitenkin
tiukensivat taloutta entisestään. Jatkaminen samassa työssä oli näistä syistä
mahdotonta ja kaipasin myös uusia haasteita.
Isoäidin neliöitä ja paljon unta
Sitten tuli syksy ja olin taas työtön. Työttömyyttäkin
suurempi ahdistuksen aihe minulle oli se, että en tiennyt, mitä haluaisin
tehdä. Mikä minusta tulee isona? Pitäisikö minun opiskella täysin uusi ammatti?
Mikä se olisi? Vai löytäisinkö osaamistani vastaavaa työtä? Oman haasteensa toi
tietysti pienellä paikkakunnalla asuminen. Tuntui, että Joensuussa ”kaikki
olisi mahdollista”, mutta perheellisenä totaaliyksinhuoltajana en pystyisi
pyörittämään arkea, jos opiskelisin tai kävisin töissä Joensuussa.
Opiskelijaksi ryhtyminenkään ei tuntunut realistiselta taloudelliselta kannalta
katsottuna. Koin olevani umpikujassa ja päädyin virkkaamaan isoäidin neliöitä
sohvan nurkkaan. Usein vain nukuin koira kainalossa. Tunnelin päässä ei näkynyt
valoa.
Sitten tuli ToKi-hanke ja Hannele
Tammikuussa 2022 TE-palvelujen asiantuntija ehdotti minulle
ToKi-hankkeen asiakkuutta. ”Toki, toki”, sanoin minä. Olinhan avoin kaikelle,
mikä edistäisi suuntani löytämistä urapolulla ja johtaisi toivottavasti
mieluisan työn löytymiseen. ”Toimeliaasti työhön ja kirkkaasti työuralle
Humalajoen molemmin puolin”, hankkeen kotisivulla todetaan. Löysin uudelleen
hetkeksi kadonneen toimeliaan itseni, kun sain sparraajakseni ihanan Hannele
Kososen, joka toimii hankkeessa projektityöntekijänä ja Kiteen yhteyshenkilönä.
Hannele piti minuun yhteyttä säännöllisesti sähköpostilla, whatsappilla
ja puhelimitse. Tapasimme myös kasvotusten. Hän kuunteli, vinkkaili, kannusti
ja kehui, mutta myös haastoi ja kyseenalaisti minua sopivasti. Hän kertoi
omista kokemuksistaan ja antoi perspektiiviä asioille. Hän oli ihminen
ihmiselle, mielettömän aito, hauska ja lämmin! Aloin taas uskoa itseeni ja
osaamiseeni. Hannelen opastamana loin profiilin ForeAmmattiin, joka on
digitaalinen työnhaun ja urasuunnittelun alusta ja sain tietoa myös
työkokeilumahdollisuudesta. Entinen draivi oli taas päällä!
Tulevaisuuden työn osaaja
Sain TE-palveluilta säännöllisesti sähköpostia, jossa
kerrottiin työnhakua buustaavista webinaareista ja avoimista koulutuksista.
Usein kuitenkin tuntui siltä, ettei koulutuksen sisältö sopinut minulle tai se
tapahtui lähiopetuksena liian kaukana. Sitten kohdalle osui helmi, nimittäin Karelia
ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden työn osaaja -koulutus! Pääsin haastattelun
kautta etäopiskelemaan ja kartutin kolmen kuukauden ajan osaamistani useilla
eri osa-alueilla, kuten palvelumuotoilussa, it-taidoissa, markkinoinnissa ja
organisaation kehittämisessä. Etäopinnot sujuivat hyvin, päivitin osaamistani,
sain uraohjausta ja olin taas hitusen lähempänä unelmatyön löytymistä.
Some on super!
ToKi-Hannelen innostamana ryhdyin päivittämään kauan sitten
laatimaani LinkedIn-profiilia. Youtubesta löysin hyviä tutorialeja aiheesta ja
visuaalisena ihmisenä innostuin hiomaan profiilia oikein pieteetillä. Uskaltauduin
myös tekemään postauksia ja tykkäilin toisten teksteistä saadakseni näkyvyyttä.
Kiinnitin usein huomiota siihen, kuinka työnhakijoilla oli profiilikuvassaan
kaulassa vihreä Open to Work -rinkula ja he kirjoittivat toinen toistaan
mielenkiintoisempia kuvauksia itsestään ja siitä, millaista työtä ovat
etsimässä. Päätin laatia oman työnhakuilmoituksen, jonka sitten julkaisisin
jonkun kiinnostusta herättävän kuvan kanssa LinkedIniin ja Facebookiin. Voin
sanoa, että kirjoittaminen ei käynyt hetkessä, mutta se oli vaivan arvoista.
Laitoin 16.6. tuon vihreän rinkulan kaulaani, painoin send-nappia ja jäin
odottelemaan. Sain tykkäyksiä, kannustusta ja ihmiset jakoivat postaustani sekä
kommentoivat hauskaa kuvaani, jossa istun toppatakki päällä kylmässä toimistossa
todeten, että ”Töitä tehdään, vaikka sitten vähän viileämmässä toimistossa. Joustavuus, kekseliäisyys ja
huumori kuuluvat työkalupakkiini!” Neljän päivän kuluttua julkaisusta sain
yhteydenoton entiseltä työkaveriltani yli 10 vuoden takaa. Hän kiinnostui
osaamisestani ja tarjosi töitä. Kirjoitin työsopimuksen sähköisesti 12.7. Mainittakoon,
että somen kautta minut löysi nopeasti muutama muukin työnantaja, mutta tämä
yksi vei voiton. Some on super!
Työpaikat piilosilla
On tutkittu, että noin 80% (!!) avoimista työpaikoista on niin sanottuja
piilotyöpaikkoja tai ehkä parempi termi olisi tarvetyöpaikka. Jossain on tarve
työntekijälle, mutta miten työnhakija ja työnantaja kohtaisivat toisensa? Nämä
piilossa olevat työpaikat eivät ole avoimessa haussa eli niistä ei ilmoiteta
missään. Tästä syystä kannattaa työpaikkailmoitusten lukemisen lisäksi
esimerkiksi laatia työnhakuilmoitus someen, jolloin viidakkorumpu alkaa soimaan
ja saatat parhaassa tapauksessa luoda itsellesi työpaikan kuten minulle nyt kävi.
Silloin et joudu kilpailemaan työpaikasta toisten kanssa eikä tarvita pitkiä ja
kalliita rekrytointiprosesseja. Tilanne on win-win molemmille osapuolille. Älä
kuitenkaan unohda perinteisiä työnhakumenetelmiä. Minäkin seurasin tiiviisti
työpaikkailmoittelua eri sivustoilla ja hain moneen tehtävään. Vinkki! Pidäthän
esimerkiksi Excel-taulukkoa työnhaustasi, jotta pysyt kärryillä siitä, mihin
olet hakenut ja milloin, keneen olet ottanut yhteyttä ja missä vaiheessa
työnhakuprosessisi etenee.
Vuoristoradassa
Työttömänä fiilikseni vaihtelivat vuoristoradan lailla. Aluksi jaksoin olla
toiveikas. Vuoristoradan vaunu kiipesi kohti huippua ja odotin jännityksellä
tulevaa. Huipulle päästyäni huomasin, ettei siellä odottanutkaan mikään muu
kuin syöksy alas. Oli vaikeaa nauttia lisääntyneestä vapaa-ajasta, kun sille ei
näkynyt loppua ja vaunu vaan jatkoi huimaa vauhtiaan alaspäin. Ajoittain oli
tasaisempaa vaunun mutkitellessa tasaisella. Osasin elää hetkessä, nauttia lisääntyneestä
vapaa-ajasta ja siitä, että saatoin vaikkapa saattaa lapset kouluun.
ToKi-hankkeen Hannele käänsi vaunun suunnan taas ylämäkeen. Tämä mäki olikin
pitkä ja antoisa! Matkalla huipulle bongasin antoisan työvoimakoulutuksen, loin
työnhakuprofiilin TE-palvelujen Työmarkkinatorille ja hoksasin, että kannattaa ehdottomasti
julkaista työnhakuilmoitus somessa. Niin tein ja tsa-daa! Huipulla minua odotti
uusi työpaikka!
Loppu hyvin, kaikki hyvin
”Joskus pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle”, sanotaan.
Reilun vuoden työttömyyden aikana kävin kaukana, kun pohdin arvomaailmaani ja ammatillista
suuntaani. Mietin monia vaihtoehtoja laidasta laitaan. Lopulta näin lähelle ja
ymmärsin, että minulla on jo paljon osaamista ja annettavaa. Se kristallisoitui
lopullisesti, kun pääsin töihin yritykseen nimeltä Humap Consultation Oy, jossa
saan nyt olla osaltani rakentamassa käänteentekevää työelämän muutosta. Reimagining
work!
”Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua
jotakin hyvää.”- Eeva Kilpi