perjantai 15. toukokuuta 2020


Mitä ovat kunnalliset työllisyyspalvelut?

Kuntien työllisyyspalveluissa saavat apua ja ohjausta niin työttömät kuin työnantajat. Vaikka työllisyyspalveluissa painopisteenä on pitkäaikaistyöttömien työllistymisen edistäminen, kaikki kuntalaiset ovat oikeutettuja työllisyyspalveluihin. Tavoitteena on yleinen työllisyystilanteen paraneminen.  Työllisyyspalveluissa on tarjolla henkilökohtaiseen tilanteeseen sopivaa palvelua ja ohjausta niin työttömille, yhdistyksille kuin yrityksillekin.

Palveluja työttömille/ työtä etsiville:
Tilanteestasi ja työ-/toimintakyvystäsi riippuen kunnan työllisyyspalveluissa työtön voidaan ohjata monien eri palveluiden piiriin, etsiä työkokeilu- tai palkkatukipaikkaa, kannustaa ja motivoida opiskeluhaaveiden todeksi tekemisessä, etsiä mahdollisia piilotyöpaikkoja työttömän osaamisen perusteella, auttaa ”työssäoloehtohäntien” täyttymisessä jne. Tällä hetkellä molemmissa kunnissa on myös mahdollista saada myös hanketyöntekijöiden tarjoamaan työhönvalmennusta ja työkyvyn tai eläkeasioiden selvitystä. Pitkän ja haastavan työttömyysjaksonkin jälkeen on mahdollista palata työelämään oikein ajoitettujen palvelujen avulla. Rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä oman kunnan työllisyyspalveluihin 😊 !

Palveluja työnantajille:
Sekä Kiteen kaupunki että Tohmajärven kunta tukevat taloudellisesti työnantajia, jotka palkkaavat pitkäaikaistyöttömän tai nuoren. Työllisyyspalveluista löytyy myös tuki ja ohjaus esimerkiksi palkkatukihakemuksiin liittyvissä asioissa tai rekrytoinnissa. Työllisyyskoordinaattorien ja hanketyöntekijöiden puoleen voi kääntyä kaikissa työllistämiseen liittyvissä asioissa, jos asiasta ei vielä tiedetä, niin tieto etsitään yhdessä. Työllisyydenhoito on yhteinen asia ja pitkäaikaistyöttömissä on paljon hyödyntämätöntä osaamista!

Eikä tässä vielä kaikki…
Työllisyyspalvelut ovat mukana monissa paikallisissa tapahtumissa madaltamassa yhteydenottokynnystä. Meillä työllisyyspalveluissa on myös omat verkostot eli ”suorat linjat” muihin työllisyystoimijoihin: viranomaisiin, yrityksiin, yhdistyksiin jne., ja ne ovat myös kuntalaisten ja työnantajien käytössä, meidän kauttamme. Meitä saa käyttää hyväkseen - ollaan täällä ihan teitä varten.


Kitee:           https://www.kitee.fi/ru/tyollisyys
Tohmajärvi: https://www.tohmajarvi.fi/web/guest/ty%25c3%25b6llisyyspalvelut

ToKi- ja Topakka-hankkeiden esittelyt löytyvät kuntien työllisyyspalveluiden sivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti